Auto on pyörillä liikkuva henkilöiden ja tavaran kuljetukseen tarkoitettu moottorin voimin liikkuva ajoneuvo. Auto on nykyisin Suomessa tärkein liikenneväline. Nimitys 'auto' on lyhentynyt sanasta automobiili, joka koostuu kreikkalaisesta etuliitteestä άυτο-, áuto-, itse- ja latinan sanasta mobilis, liikkuva.

Autolla ihmiset matkustavat töihin, harrastuspaikoille ja lomakohteisiin. Autolla tehdään suuri osa erilaisista kuljetuksista. Autot palvelevat viranomaisia ja jopa sodankäyntiä. Autoja käytetään myös tiestön kunnossapitoon, kuten auraukseen.

Suomen lain mukaan auto on "henkilöiden tai tavaran kuljetukseen taikka määrättyyn erikoistehtävään valmistettu moottorikäyttöinen ajoneuvo, jossa on vähintään neljä pyörää tai telat ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on suurempi kuin 25 kilometriä tunnissa." Määritelmän ulkopuolelle jätetään yleisesti myös kevyet nelipyörät eli mopoautot, traktorit, moottorityökoneet sekä mönkijät.

Historia

Cugnot'n höyryauto (1769)
Cugnot'n höyryauto (1769)
Cugnot'n höyryauto. Vuoden 1771 malli.
Cugnot'n höyryauto. Vuoden 1771 malli.

Jo 1400-luvulla suunniteltiin itseliikkuvia ajoneuvoja, ja muun muassa Leonardo da Vinci pohti jousivoiman käyttöä kulkuneuvoissa. Myöhemmin Isaac Newton kehitti ajatuksen höyrypurkauksen voimalla liikkuvasta autosta. Ensimmäiset 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa syntyneet autot toimivatkin höyrykoneella, ja varhaisimmaksi autoksi sanotaan usein Nicolas Josef Cugnot'n kolmipyöräinen höyryauto vuodelta 1769. Se oli neljän kilometrin tuntinopeudella liikkuva armeijan käyttöön tarkoitettu kolmipyöräinen työkone, jonka tehtäviin kuului etenkin raskaiden tykkien vetäminen. Cugnot'n höyryautossa oli etupyörän edessä valtava boileri, jonka sisällä oleva vesi saatiin höyrystymään kuumentamalla. Höyry lisäsi painetta ja työnsi toisesta päästään eturenkaaseen kiinnitettyä mäntää ulospäin, jolloin auto nytkähti liikkeelle. Cugnot'n höyrykone oli yksitoiminen, eli höyrykone teki työtä vain yhteen suuntaan, mutta auton oma liike-energia työnsi männän takaisin. Ensimmäinen auto täytyi pysäyttää muutaman kerran tunnissa, jotta boileri saisi kerätyksi taas tarpeeksi höyrynpainetta. Seuraavana vuonna Cugnot teki toisen autonsa, joka pystyi kuljettamaan jo neljä matkustajaa. Valitettavasti hän sai kyseenalaisen kunnian kokea myös ensimmäisenä ihmisenä moottoriajoneuvo-onnettomuuden, minkä seurauksena Cugnot menetti rahoituksen keksintöihinsä.

Linjaliikenteeseen höyryautot pääsivät vasta 1832, kun Goldsworthy Guerneyn valmistamat autot alkoivat liikennöidä Gloucesterin ja Cheltenhamin välillä Isossa-Britanniassa. Rautatieliikenteen vaikuttajat vastustivat ymmärrettävästi autojen yleistymistä ja onnistuivatkin vaikeuttamaan autoliikennettä huomattavasti esimerkiksi yli kymmenen kertaa suuremmilla siltamaksuilla hevosvaunuihin verrattuna ja erityisellä punaisen lipun lailla, jonka mukaan autojen edessä tuli aina liikkua jalankulkija heiluttamassa punaista lippua vaaran merkiksi. Tämä vasta yli 30 vuotta myöhemmin kumottu laki tietenkin laski autojen nopeuksia huomattavasti ja hidasti autotekniikan kehittymistä Englannissa. Linja-autojen esi-isät olivat suosittuja ympäri maailmaa, mutta höyrykonetta käytettiin myös kevyemmissä yksityisautoissa, joiden nopeus oli keskimäärin noin 20 km/h. Etenkin Bolléen perhe kasasi vuosina 1873–1883 hyvinkin edistyksellisiä höyryautoja, joista tunnetuin on yhä kunnossa oleva La Mancelle (1878). Siinä oli ketjuveto, ohjauspyörä pystysuoran akselin päässä, lisäksi moottori oli sijoitettu eteen, vaikka suuri boileri oli viisaasti matkustamon takana.

Léon Serpolletin kolmipyöräinen höyryauto (1888)
Léon Serpolletin kolmipyöräinen höyryauto (1888)
Benzin ensimmäinen polttomoottoriauto (1885)
Benzin ensimmäinen polttomoottoriauto (1885)

Höyryautojen heikkoihin ominaisuuksiin kuului valtava painekattila, suuri määrä polttoainetta ja etenkin alkuvaiheessa ajoneuvon raskaus. Vaihtoehtoja höyryvoimalle kehiteltiin paljon, ja sähkö olikin ensimmäinen ratkaisu. Sähköauton heikko puoli oli sata vuotta sitten sama kuin se on nykyäänkin: akkujen suuri paino ja riittävän käyttösäteen saavuttaminen. Toinen vaihtoehto oli kaasun polttaminen ja siitä syntyvän energian muuttaminen mekaaniseksi liike-energiaksi. Ensimmäisen kaasulla toimivan auton kehitteli Isaac de Rivas vuonna 1804. Kaasukäyttöisen auton suurin ongelma oli kaasun varastoiminen.

Vasta vuonna 1885 valmistettiin ensimmäinen nykyaikaisen polttomoottorin avulla liikkuva auto. Sen valmisti Karl F. Benz, kuuluisan Mercedes-Benz-konsernin perustaja. Lähes yhtä aikaa toinen saksalainen, Gottlieb Daimler, kehitteli oman versionsa polttomoottoriautosta, mutta kunnia ensimmäisestä nykyaikaisen auton esi-isästä annetaan Benzille. Daimlerin kanssa yhteistyössä toimi saksalainen Nicolaus Otto, jonka ottomoottorina tunnettu polttomoottorityyppi on nykyäänkin useimmissa henkilöautoissa käytössä, mutta Daimler kehitteli omalla tahollaan yli kolme kertaa nopeammin pyörivän moottorinsa. Hieman Benzin ja Daimlerin autojen valmistumisen jälkeen autoteollisuus alkoi ottaa huikeita askelia eteenpäin, ja etenkin ranskalaiset tulivat tunnetuksi autojen kehittymisestään, muun muassa kitkakytkin, ketjuveto ja tasauspyörästöllä varustettu vaihteisto kehitettiin näihin aikoihin. Myöhemmin ketjuveto tosin vaihtui jäykkään kardaanivetoon ja tasauspyörästö siirrettiin vaihteistosta taka-akselin keskivaiheille. 1890-luvulla myös toisenlainen moottorityyppi julkistettiin, nimittäin Rudolf Dieselin dieselmoottori, jossa käytettiin vaikeammin palavaa dieselöljyä bensiinin sijasta, eikä polttonestettä suihkutettu seoksena ilman kanssa, vaan molemmat suihkutettiin erikseen.

Rakenne ja toiminta

Autossa on oltava pyörät, jotka on liitetty pyöräntuentalaitteilla runkoon, sekä moottori voimanlähteeksi ja tarvittavat laitteet voiman siirtämiseksi pyörille ja tilat matkustajille, kuljettajalle ja tavaroille. Lisäksi auton hidastamiseen tarvitaan jarrut.

Pyörät ja pyöräntuenta

Pyörät muodostuvat tiehen tukeutuvasta renkaasta ja vanteesta, joka on kiinnitetty pyöräntuentalaitteisiin pyörännavan välityksellä. Autossa on vähintään neljä pyörää, mutta suurissa kuorma-autoissa voi olla kahdeksan pyörää tai enemmänkin.

Runko, sekä kori ja muut päälirakenteet

Runkoon liittyvät pyörät pyöräntuennan avulla, sekä moottori, voimansiirto ja muut auton keskeiset osat. Runko voi muodostua itsekantavasta korista tai se voi olla erillinen rakenne johon kori kiinnitetään.

Kori muodostaa autoon tilan, johon voidaan sijoittaa matkustajia tai muuta lastia. Korin tehtävänä on suojella lastia tuulelta, sateelta, lentäviltä partikkeleilta ja kolarin sattuessa törmäyksen vaikutuksilta. Kori voi kattaa auton kokonaan tai osittain ja autossa voi olla myös useampia koreja. Korin sijasta voidaan lastin kuljetuksessa käyttää erilaisia lavoja, säiliöitä tai pankkoja.

Moottori

Moottori tuottaa auton tarvitseman voiman polttoaineesta tai sähkövirrasta. Yleensä autossa käytetään polttomoottoria, tarkemmin sanottuna mäntämoottoria, joka voi toimia bensiinillä tai dieselillä.

Moottorin hyötysuhde

Ottomoottorin terminen hyötysuhde on noin 25 %. Optimikierrosluvulla – esimerkiksi hybridiautossa – se on hiukan parempi. Dieselmoottorilla saadaan aikaan parempi hyötysuhde mutta isompi hiilidioksidipäästö suhteessa vastaavaan ottomoottoriautoon.

Polttomoottorilla varustetun henkilöauton hyötysuhde jää alhaiseksi.Henkilöauton polttoaineen energiasta 87 % häviää moottorin alhaiseen hyötysuhteeseen, tyhjäkäyntiin, tai voimansiirtoon. Osansa vievät myös lisävarusteet, kuten ilmastointi.

Teoriassa tasaisella maalla liikkuvan kappaleen suoraviivainen liike ei vaadi lainkaan energiaa. Liikettä vastustavat voimat, kuten ilmanvastus ja vierintäkitka kuitenkin käytännössä vievät suurimman osan polttoaineen palamisesta vapautuvasta energiasta.

Voimansiirto ja jarrut

Voimansiirroksi kutsutaan järjestelmää, jolla moottorin tuottama energia muutetaan pyörien pyörimisliikkeeksi. Voimansiirto on yleensä toteutettu mekaanisesti, mutta myös hydraulisia ja sähköisiä järjestelmiä käytetään.

Jarruja käytetään auton nopeuden hidastamiseen. Jarrut muuttavat jarrutettaessa liike-energian lämmöksi. Lähes kaikki autojen käyttöjarrut perustuvat kitkan käyttöön. Nykyisin autoissa ovat yleisimpiä levy- ja rumpujarrut, joita käytetään pneumaattisesti tai hydraulisesti. Raskaissa ajoneuvoissa saattaa myös olla pyörrevirtajarru tai pakokaasujarru alamäkiajoa varten.

Hallintalaitteet

Autossa on kuljettajan käytettävänä hallintalaitteet joilla hän kääntää pyöriä ja käyttää jarruja, moottoria, kytkintä sekä vaihteistoa auton ajamiseen.

Muut laitteet

Autoissa on nykyään monia lisälaitteita, joiden tarkoituksena on parantaa autojen ajo- ja käyttömukavuutta sekä turvallisuutta. Yleisimpiä, nykyään jo lähes itsestäänselvyyksiä olevat lisälaitteet ovat muun muassa autoradio, CD-soitin ja keskuslukitus, sekä ilmastointi ja GPS-navigointi.

Erilaisia autoja

Autoja tehdään useisiin käyttötarkoituksiin. Osa näistä on tarkoitettu ihmisten, osa tavaran kuljetukseen. Autoista lukumäärällisesti eniten on henkilöautoja, jotka on tarkoitettu pienehkön ihmisjoukon kuljetukseen. Yhteen henkilöautoon sopii matkustamaan yleensä kahdesta kahdeksaan henkilöä, kuljettaja mukaan lukien. Henkilöautoissa on poikkeuksetta myös tavaratila, johon mahtuvat matkustajien matkatavarat. Henkilöauto on eniten käytetty liikenneväline lukumäärällisesti ja ajokilometreissä laskien.

 

Kuorma-autoilla kuljetetaan suuria lasteja erilaisia aineita ja tavaroita. Kuorma-autoihin mahtuu yleensä kuljettajan lisäksi yksi tai kaksi henkilöä. Kuorma-autoilla voidaan kuljettaa jopa kymmenien tonnien painoisia kuormia. Erilaisin päälirakentein varustetut kuorma-autot soveltuvat erilaisiin kuljetustehtäviin. Lavoilla voidaan kuljettaa esimerkiksi soraa, jätteitä tai metalliromua. Tukkien kuljettamista varten autoon voidaan asentaa pankot ja nosturi, jolla tukit voidaan lastata tai nostaa. Jäähdytetyissä kuormakoreissa kuljetetaan lämpimässä pilaantuvia elintarvikkeita. Säiliöissä kuljetetaan erilaisia nesteitä, kuten polttoaineita, maitoa tai kemikaaleja. Kuorma-autoon voidaan kytkeä täysperävaunu tai puoliperävaunu ja näin kasvattaa auton kuljetuskapasiteettia.

Pakettiautoja käytetään pienehköjen tavaramäärien kuljetukseen. Niihin mahtuu yleensä kuljettajan lisäksi vain yksi tai kaksi matkustajaa.Suuria henkilömääriä taas kuljetetaan linja-autoilla. Niihin mahtuu kuljettajan lisäksi 10–60 henkilöä. Linja-autoissa on usein myös suuri tavaratila. Linja-autot ajavat yleensä, jotakin linjaa eli määrättyä reittiä määrätyssä aikataulussa.

Maastoauto on suunniteltu ajettavaksi huonoilla teillä tai jopa metsissä ja muualla maastossa. Maastoautoissa on erityisen korkea maavara, neliveto ja suuret pyörät.

Ambulansseissa on paikat paareille ja ensihoidon antamiseen tarvittavat välineet. Sairasautoissa on myös varoitusvalot ja sireenit, jotta muuta liikennettä nopeammin ajaminen ja liikennesäännöistä poikkeaminen olisi turvallisempaa. Paloautoissa on tulipalojen sammuttamiseen, ympäristön suojeluun ja ihmisten pelastamiseen tarvittavaa kalustoa. Poliisiautot on varustettu liikenteenvalvonnassa tarvittavilla laitteilla ja muilla poliisitehtäviin tarvittavilla välineillä.

Autoihin voidaan liittää erilaisia perävaunuja, joilla voidaan kuljettaa esimerkiksi tavaraa, venettä tai toista autoa. Asuntovaunuja voidaan myös vetää autolla. Matkailuautossa asunto-osa on yhdistetty autoon.

Auton ympäristövaikutukset

Pakokaasupäästöt

Valtaosa nykyisestä tieliikenteestä tapahtuu polttomoottorilla varustetuilla autoilla, jotka saavat energiansa yleensä öljystä. Kun öljyä polttamalla tuotetaan energiaa, siitä aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä syntyy varsinaisessa kulutustapahtumassa noin 80 %. Loput 20 % päästöistä syntyy öljyn tuotannossa, kuljetuksessa, jalostuksessa ja jakelussa.

Välilliset ympäristö- ja terveysvaikutukset

Autolla on muitakin vaikutuksia kuin pakoputkesta tulevien kaasujen terveyteen, ilmastoon ja luontoon aiheuttamat suoraviivaiset seuraukset. Myös yleiseen viihtyvyyteen vaikuttava melu, esteettinen haitta sekä muille kulkumuodoille kuten jalankulkijoille ja pyöräilijöille aiheutunut este ja luonnollisen liikkumisen vähenemisen aiheuttamat terveyshaitat luetaan autoilun haittavaikutuksiin. Lisäksi onnettomuudet ja niiden aiheuttamat henkilövahingot, ympäristötuhot ja menetetyt työvuodet on laskettava autoilun haitaksi. Autoilu myös heikentää liikennejärjestelmän tehokkuutta kaupunkien keskustoissa, joissa esimerkkitilanteessa 10% väestöstä aiheuttaa autoillessaan liikenneruuhkia hidasteeksi 90%:lle muusta väestöstä, jotka liikkuvat vaikkapa pyöräillen tai julkisilla kulkuneuvoilla.

Yhteiskunnan autoistuminen on johtanut esimerkiksi haja-asutuksen suosioon, epäyhtenäiseen kaupunkirakenteeseen ja ylipäätään yhteiskuntaan ja infrastruktuuriin, jossa nykystandardien mukaan normaalin elämän toteuttaminen voi olla haastavaa tai mahdotonta ilman autoa. Autoilu on myös johtanut suurten markettien rakentamiseen kaupunkien ulkopuolelle, jolloin varsinkin pienten kaupunkien ja kylien keskustat ovat asiakaskadon takia autioituneet tai toimistoituneet.

Autoille on varattu keskimäärin noin kolmasosa kaupunkien pinta-alasta teiden, parkkipaikkojen ja parkkihallien muodossa. Tämän varatun maan vaihtoehtoinen käyttö asumisen, virkistyksen tai kaupankäynnin tarpeisiin voisi olla kansantaloudellisesti merkittävää, joten menetetyn mahdollisuuden kustannukset ovat suuret.

Välillisiä kustannuksia ei yleensä voida periä hyödynsaajilta eli autoilijoilta suoraan, sillä niiden tarkka määrittäminen ja kiistaton osoittaminen on ongelmallista. Auto- ja polttoaineveroilla katetaan tienrakennuskustannuksia ja muita välittömiä menoeriä. Kaikkia välillisiä kustannuksia ei niillä kuitenkaan voida kattaa, jolloin maksajan roolissa on koko yhteiskunta.

Autoteollisuuden ympäristövaikutukset

Autoteollisuus, kuten muukin koneteollisuus, kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa päästöjä, sekä käyttää erilaisia kemikaaleja. Johtuen autoteollisuuden laajuudesta ja suurista materiaalivirroista, sen paino on suuri verrattuna muuhun teollisuuteen. Autot ovat kuluttajatuotteita, jolloin autoteollisuuden etu on pitää oma ympäristömaineensa hyvänä. Esimerkiksi autojen maalit ovat vaihtuneet liuotteettomiin.

Norjassa ei saa mainostaa autoja vihreiksi, puhtaiksi eikä ympäristöä säästäviksi lokakuussa 2007 voimaan tulleiden mainontamääräysten mukaan. Norjan kuluttajaviraston mukaan autoissa ei ole mitään "vihreää", jotkut korkeintaan vähemmän vahingollisia kuin toiset.

Autot Suomessa

Benz Velo Comfortable
Benz Velo Comfortable
Mercedes Simplex vuosimallia 1902.
Mercedes Simplex vuosimallia 1902.
Tampereen ensimmäinen auto, rakennusmestari Jonas Anderssonin Orient kuvattuna noin vuonna 1906 - 1907.
Tampereen ensimmäinen auto, rakennusmestari Jonas Anderssonin Orient kuvattuna noin vuonna 1906 - 1907.
Von Nottbeckin suvulle kuulunut auto kuvattuna noin vuonna 1907.
Von Nottbeckin suvulle kuulunut auto kuvattuna noin vuonna 1907.
Korvensuu vuodelta 1913 oli ensimmäinen Suomessa valmistettu auto.
Korvensuu vuodelta 1913 oli ensimmäinen Suomessa valmistettu auto.
Finlaysonin Mannesmann Mulag -kuorma-auto Tampereella noin vuonna 1921.
Finlaysonin Mannesmann Mulag -kuorma-auto Tampereella noin vuonna 1921.
Viinikan Auto Oy:n Soldan -linja-auto vuodelta 1928.
Viinikan Auto Oy:n Soldan -linja-auto vuodelta 1928.

Suomen ensimmäisiä autoilijoita olivat ilmeisesti 1800-luvun loppuvuosina silloisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa omilla automobiileillaan vierailleet varakkaat venäläiset. Myös ruotsalainen Nobel-yhtiö kuljetti tuotteitaan autoilla sekä Suomeen, että Suomen kautta Venäjälle.

Ensimmäisestä Suomeen tuodusta autosta tai sen tuontivuodesta ei ole varmaa tietoa; ensimmäinen automainos kuitenkin julkaistiin sanomalehdessä jo vuonna 1899,kun helsinkiläinen Suomen Valokuvaus-, Kauppa- & Tehdas-Osakeyhtiö mainosti Patria- ja Phoebus-merkkisiä lähinnä moottoripyöriksi luokiteltavia ajoneuvoja, jotka kuitenkin oli lisävarusteilla muutettu nelipyöräisiksi.

Suomen ensimmäisenä autona on pitkään pidetty kamariherra Hjalmar Linderin Mercedes Simplexiä, mutta nyttemmin ensimmäisenä pidetään Turussa tullattua liikemies Victor Forseliuksen Benz Velo Comfortablea, joka saapui maahan Lyypekistä Per Brahe -höyrylaivalla 2. toukokuuta 1900.Tampereella ensimmäinen auto on liikkunut vuoden 1902 keväällä.Suomen ensimmäinen kuorma-auto on mahdollisesti ollut käytössä jo vuonna 1903 Turussa, vaikka pitkään ensimmäisenä on pidetty vuonna 1906 Tervakosken paperitehtaalle hankittua autoa.

Suomen ensimmäinen varsinainen autokauppias oli helsinkiläinen Sergei Nikolajeff jr, joka avasi myös autokorjaamon sisältäneen liikkeensä vuonna 1905.Samana vuonna J. Aaltonen perusti maan ensimmäisen itsenäisen autokorjaamon Turkuun.

Suomen ensimmäinen linja-auto oli Turkuun 9. joulukuuta 1905 laivarahtina tuotu Scheibler, jolla aiottiin liikennöidä Uudenkaupungin ja Turun välillä. Ensimmäiselle matkalleen omnibussi lähti jo 11. joulukuuta Turun tuomiokirkkotorilta ilman matkustajia. Auton moottori kuitenkin rikkoutui Laitilan Kodjalan kylässä ja auto vedettiin neljän hevosen voimin Uuteenkaupunkiin seuraavana päivänä.

Koska kaupunkien välinen liikenne ei silloisilla teillä onnistunut, linja-autolle etsittiin uusi tehtävä. Toukokuun 6. päivänä 1906 Turkuun kolmen matkustajan kanssa ajetun auton kuljettaja Johan Lambert Stenroos jätti 16. toukokuuta maistraatille ilmoituksen Turun kaupungin sisäistä liikennettä harjoittavasta autolinjasta. Matkustajia ei kuitenkaan ollut riittävästi toiminnan saamiseksi taloudellisesti kannattavaksi ja seuraavana syksynä linja-auto myytiin Pietariin.

Vuonna 1906 helsinkiläinen ajuri Gustaf Wilhelm Orraeus sai luvan harjoittaa vuokra-autoliikennettä;samana vuonna vuokra-autolupa annettiin myös oululaiselle työmiehelle William Nybergille, jonka Ford oli myös Oulun ensimmäinen auto.Vuokra-autojen määrä lisääntyi nopeasti ja vuonna 1910 mm. Helsingissä oli jo 64 vuokra-autoa.

Automobiililiikenteen järjestyssääntö vahvistettiin Helsingissä 22. heinäkuuta 1907 ja sen myötä auton ohjaamiseen piti hakea ajolupa katsastusmieheltä. Vastaavia järjestyssääntöjä alettiin laatia myös muissa kaupungeissa; Lahdessa vuonna 1908, Turussa vuonna 1910, Viipuriin säädettiin väliaikaiset määräykset vuonna 1911 ja 1912 tulivat voimaan pysyvät määräykset, myös Jyväskylä sai samana vuonna omat järjestyssääntönsä

Helsingin, ja samalla koko maan ensimmäisen automobiilin ajoluvan sai filosofian maisteri Yrjö Weilin 21. elokuuta 1907.Samana vuonna Weilin tilasi Akseli Gallen-Kallelalta Bil-Bol -nimellä tunnetun mainosjulisteen Bilaktiebolaget-autoliikkeelleen Tukholman automobiilinäyttelyä varten julisteen punaisen avoauton mallina on ilmeisesti ollut juuri Weilinin oma auto.

Varhaista autoilua hankaloitti se, että bensiini oli pitkään ostettava apteekista; esimerkiksi Loviisan apteekki mainosti itseään vuonna 1910 kaupungin ensimmäisenä bensiiniasemana.

Suomessa oli 1910-luvun puolivälissä noin tuhat yksityisautoa, niistä kolmasosa Helsingissä.Vuoden 1918 heinäkuussa eduskunta hyväksyi tienpitovelvollisuuden yksityisiltä maanomistajilta valtiolle siirtävän uuden tielain. Muutoksen perusteena oli, että kasvavan autoliikenteen vaatima tiestön ylläpito edellytti koneellista kunnossapitoa.

1920-luvun taloudellinen kasvukausi moninkertaisti maan automäärän. Vuoden 1922 tilaston mukaan maan ajoneuvokanta oli 1 131 henkilöautoa ja 623 pakettiautoa, vuonna 1929 koko ajoneuvokanta oli jo 40 273 autoa.

Eräs tärkeä tekijä autokannan kasvussa oli myös vuonna 1919 säädetty kieltolaki ja sen käynnistämä pirtun salakuljetus, johon tarvittiin ajoneuvoja.

Autokanta oli 1930-luvun loppuun saakka amerikkalaisvoittoista, myydyimpinä autoina oli pitkään T-Ford, Chevrolet, sekä Plymouth ja Dodge. Sotien aikaan armeija otti käyttöönsä suuren osan autokannasta, ja erityisesti vuosimallien 1936–1940 autot. Kyseiset vuosimallit ajettiin todella loppuun jouduttuaan vähän käytettyinä rintamalle, sen jälkeen ne päätyivät taksiajoon ja lopuksi nuorisoautoiksi. Vielä vuonna 1960 oli taksiajossa 1930-luvun amerikkalaisia autoja, useimmilla ajettiin lähes miljoona kilometriä.

Autojen määrä Suomessa oli ennen 1960-lukua alhainen ja keskittyi pääasiassa Etelä-Suomeen. Maaseudulla autoja oli keskimäärin yksi kappale/kylä. Autojen suosio alkoi kasvaa 1950-luvulla. Autovero oli alun perin valtion keino hillitä valuutan valumista maasta pois. Ensimmäinen autovero tuli 1958. Henkilöautojen maahantuonti oli säännösteltyä ja tuontiluvan varaista vuoteen 1962 asti, kunnes maahantuonti vapautui. Samana vuonna ilmestyivät ensimmäiset veronkiertokokeilut, niin sanotut piilofarmarit jotka myytiin ilman takapenkkiä, mutta joihin ostaja sai asentaa itse takapenkin. Vastaavaa veronkiertoa tapahtui aina 2000-luvulle saakka. Suomen myydyin auto oli Volkswagen Kupla lähes koko 60-luvun.

Autot nähtiin edistyksellisimpänä kulkumuotona 1960- ja 1970-luvulla ja Suomessakin toteutettiin silloin hyväksi katsottua autoistumisen ihannetta. Siihen aikaan maahamme rakennettiin suuri määrä uusia teitä ja henkilöautojen määrä alkoi lisääntyä. Tämä kehitys katkesi 1970-luvun öljykriisiin, jolloin joukkoliikenteen alasajo pysähtyi ja sitä alettiin suosia poliittisessa päätöksenteossa. Suomen myydyin auto oli 70-luvulta 80-luvulle neuvostoliittolainen Lada. Turvavyöt tulivat uusien autojen pakollisiksi varusteiksi etupenkillä vuonna 1973, takapenkillä vuodesta 1978 lähtien. Lisäjarruvalot olivat kielletyt vuoteen 1985 asti. Katalysaattorit tulivat pakollisiksi uusiin autoihin vasta 1990-luvulla.

1990-luvulta lähtien autoistumiskehitys on taas päässyt vauhtiin. Tämä on näkynyt kaukana keskustoista sijaitsevien automarkettien rakentamisena, joukkoliikenteen matkustajakatona, kasvavana riippuvuutena autosta ja liikenneruuhkina. Autoistuminen on nähty viime aikoina välttämättömänä yhteiskunnan kehitystä tukevana seikkana maaseudulla. Suurissa kaupungeissa joukkoliikenteellä on erittäin merkittävä asema liikenteessä.

Omistaminen

Autoja käytetään tulonhankinnan välineenä. Tästä erillään tarkasteltuna uuden auton hankinta ei ole taloudellisesti kannattavaa, mutta jälleenmyyntiarvonsa ansiosta omistusauto on vähemmän tappiollinen kuin leasingilla hankittu. Harvinainen antiikkiauto saattaa osoittautua kannattavaksi sijoituskohteeksi.